Minkälaisia maksutapoja netin rahapelisivustoilla käytetään?

Minkälaisia maksutapoja netin rahapelisivustoilla käytetään?

Netti on pullollaan erilaisia pelisivustoja, ja monet rahapeleistä miettivät, millä maksutavoilla pelaaminen sitten onnistuu? Maksutapojen tarjonta on nykyään todella monipuolista. Raha liikkuu oman tilin ja pelipaikan niin perinteisillä tavoilla kuin kryptovaluutoilla.

Maksutavan valinta tehdään yleensä omien mieltymysten pohjalta. Valinnalla on myös merkitystä muihin asioihin, kuten kotiutusten nopeuteen. Tässä artikkelissa esittelemme, millä maksutavoilla raha liikkuu netin rahapelisivustoilla.

Miksi maksutavalla on merkitystä rahapelisivustolla?

Maksutavan valinta vaikuttaa pelikokemukseen heti alussa. Pelaajalle on aina tärkeää, että raha saadaan pelitilille kätevästi ilman turhia välivaiheita. 

Onnistuneesti suoritettu talletus näkyy pelitilin saldossa yleensä välittömästi, joten nopeuden suhteen talletustavalla ei ole paljoa merkitystä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kotiutus täytyy tehdä yleensä aina samalla maksutavalla, millä talletuskin on tehty.

Suurimmat haasteet maksutapojen suhteen tulevat kuitenkin esiin kotiutusvaiheessa. Kaikki maksutavat eivät ole yhtä nopeita kotiutusten suhteen.

Maksuista ei yleensä peritä ylimääräisiä kuluja, kunhan talletus on kierrätetty kasinopeleissä vähintään yhden kerran. Jos et kierrätä talletustasi kasinolla, saattaa kasino periä nostosta joko prosentuaalisen tai fiksatun summan.

Pelaajat haluavat saada voittonsa nopeasti itselleen

Nopeat kotiutukset ovat yksi tärkeimpiä ominaisuuksia, joita pelaajat arvostavat nettikasinoissa ja vedonlyöntisivustoissa. Parhaimmat kasinot ja vedonlyöntisivut hoitavat kotiutukset yleensä nopeasti, jopa minuuteissa. 

On kuitenkin syytä muistaa, että maksutavan valinnalla on merkitystä kotiutuksen nopeuteen. Parhaatkaan kasinot eivät siis suoriudu nostoista nopeasti, jos käytät niin sanotusti hidasta maksutapaa. Paljastamme alkuun, että näillä maksutavoilla nostot hoituvat nopeiten:

  • Verkkopankkisiirrot (Trustly, Brite & Zimpler)
  • Nettilompakot
  • Kryptovaluutat

Yleisimmät maksutavat pelisivustoilla

Nettikasinoilla ja vedonlyöntisivuilla on laajat maksutapatarjonnat. Niistä jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. Seuraavaksi paneudumme yleisimpiin vaihtoehtoihin.

Verkkopankkimaksut (Trustly, Zimpler & Brite)

Verkkopankkimaksut ovat suosituin rahansiirtotapa suomalaisten keskuudessa. Niiden avulla raha liikkuu omalta tililtä pelipaikan pelitilille nopeasti ja kätevästi. 

Maksuissa hyödynnetään tunnettuja maksupalveluita – yleisimmin käytössä on Trustly, Zimpler tai Brite. Myös suomalainen Trumo on saanut jonkin verran jalansijaa markkinoilla.

Maksu hoituu pankkitunnuksia hyödyntäen, ja tämä malli on tuttu myös arkielämästä. Kotiutukset käsitellään yleensä vain minuuteissa, kun maksutapana käytetään verkkopankkisiirtoa. 

Verkkopankkimaksujen hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Erittäin nopeat kotiutukset (noin 5 min.), tuttu maksutapa suomalaisille, käytössä suomalaisille suunnatuilla pelipaikoilla
  • Miinukset: Ei käytössä kaikilla kasinoilla, pankkitietoja täytyy jakaa kasinolle

Maksukortit (Visa & Mastercard)

Visa ja Mastercard ovat olleet rahapelisivustoilla käytössä lähes aina. Maksukortteja hyväksytään maksutapana lähes kaikilla nettikasinoilla. 

Maksukortin käyttäminen on turvallinen valinta, koska hyödyt samalla pankin turvaprotokollista – etenkin jos käytät luottoa. 

Talletukset ovat välittömiä, ja rahaa on helppoa liikuttaa korttimaksuilla. Kotiutuksissa voi kestää useita päiviä. Hitaasti kulkevat kotiutukset ovat syy, miksi korttimaksut eivät ole enää suuressa suosiossa. Korttimaksuja käytettäessä ei kuitenkaan ole rajoituksia bonusten suhteen. 

Maksukorttien hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Käytössä lähes kaikilla kasinoilla, talletuksia on helppo suorittaa, turvallinen valinta
  • Miinukset: Kotiutuksissa kestää yleensä pitkään (3–5 arkipäivää), kortin tiedot syötettävä manuaalisesti

E-lompakot (Skrill, Neteller & Payz)

E-lompakot toimivat välikätenä pelaajan ja pelipaikan välillä rahansiirtojen suhteen. Nettilompakoilla tallettaminen on turvallista, eikä omia pankkitietoja tarvitse jakaa kasinolle. 

Pelaaja siirtää rahat ensin nettilompakkoon, ja sieltä tehdään talletus kasinolle. Suosituimpia nettilompakoita ovat Skrill, Neteller ja Payz (ent. EcoPayz). E-lompakoilla voi suorittaa rahansiirtoja lähes kaikilla kasinoilla.

Onnistunut talletus näkyy pelitilin saldossa heti. Kotiutukset käsitellään myös nopeasti, yleensä 5–30 minuutissa. Haittapuoli e-lompakoissa on se, että niiden avulla ei voi lunastaa bonuksia.

E-lompakkojen hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Nopeat rahansiirrot molempiin suuntiin, ei tarvetta jakaa pankkitietoja, käytössä melkein kaikilla kasinoilla
  • Miinukset: Bonuksia ei voi lunastaa, edellyttää tilin avaamista nettilompakkopalveluun

Prepaid-maksutavat (Paysafecard)

Paysafecard on suosittu prepaid-tyylinen maksutapa, joka mahdollistaa tallettamisen ilman, että sinun täytyy jakaa kortti- tai pankkitietoja kasinolle. Paysafecard on hyväksytty maksutapa useilla nettikasinoilla.

Homma toimii niin, että pelaaja ostaa fyysisen tai digitaalisen prepaid-kortin, jossa on 16-numeroinen koodi. Se syötetään kasinolle tallettamisen yhteydessä. 

Pelaajien on syytä huomioida, että kun Paysafecardilla on talletettu, kotiutus täytyy tehdä toiselle maksutavalle. Kotiutusta ei siis voi tehdä takaisin prepaid-kortille. 

Prepaid-korttien hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Pankki- tai korttitietoja ei tarvitse jakaa, turvallinen maksutapa, rahankäyttöä voi hallita tarkkaan
  • Miinukset: Kotiutuksia ei voi suorittaa, talletussumma on rajattu

Kryptovaluutat

Kryptovaluutat ovat yleistyneet valtavasti, ja tämä sama trendi näkyy myös nettikasinoiden maksutapatarjonnassa. Kryptoja hyväksyvillä nettikasinoilla voi pelata esim. näillä valuutoilla:

  • Bitcoin
  • Ethreum
  • Litecoin
  • USDT
  • XRP

Kun rahansiirtoja hoidetaan kryptoilla, pelaajan ei tarvitse turvautua perinteisiin pankkipalveluihin – eikä henkilötietoja tarvitse jakaa maksun yhteydessä. Kryptomaksut ovat nopeita molempiin suuntiin, eikä niistä yleensä peritä lisäkuluja. 

Kryptoilla pelaaminen edellyttää yleensä sitä, että sinulla on kryptolompakko. Joiltakin kasinoilta voi myös ostaa suoraan kryptovaluuttoja. 

Kryptovaluutoilla pelaaminen onnistuu pääsääntöisesti EU:n ulkopuolelle lisensoiduilla kasinoilla. Viron lisenssi mahdollistaa kryptopelaamisen, mutta virolaisia kryptokasinoita on markkinoilla harvakseltaan.

Kryptojen hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Nopeat kotiutukset, turvalliset maksut lohkoketjua hyödyntäen, luonteeltaan anonyymi maksutapa
  • Miinukset: Käytössä pääsääntöisesti vain EU:n ulkopuolisilla pelipaikoilla, edellyttää kryptolompakkoa ja osaamista, arvonvaihtelu voi vaikuttaa pelikassaan 

Mobiilimaksut (Google Pay & Apple Pay)

Yhä useammat ovat luopuneet perinteistä fyysistä maksukorteista – tilalle on tullut mobiilimaksutapoja, kuten Google Pay ja Apple Pay. Kyseiset maksupalvelut hyödyntävät puhelimeen tallennettuja korttitietoja. 

Kun talletus hoidetaan mobiilimaksulla, pelaajan ei tarvitse erikseen syöttää kortin tietojaan. Maksaminen on siis helpompaa mobiilimaksulla kuin perinteisellä korttisiirrolla.

Google Pay ja Apple Pay eivät ole vielä käytössä kaikilla kasinoilla, mutta niiden suosio on jatkuvasti kasvamaan päin. Kotiutuksissa noudatetaan samaa kaavaa kuin korttimaksuissa – eli kotituksissa voi kestää 3–5 arkipäivää.

Mobiilimaksujen hyvät ja huonot puolet:

  • Plussat: Erittäin nopeaa ja helppoa tallettaa, ei tarvitse syöttää korttitietoja manuaalisesti
  • Miinukset: Ei vielä käytössä kaikilla pelipaikoilla, kotiutukset hitaita (3–5 arkipäivää)

Mitä Pay’n Play tarkoittaa? – Pelaaminen ilman rekisteröitymistä

Pay’n Play tarkoittaa pelaamista ilman rekisteröitymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että perinteistä rekisteröitymistä ei tarvitse suorittaa syöttämällä omia tietoja lomakkeeseen. Niin sanotuilla kasinoilla ilman rekisteröitymistä on yleensä käytössä vain yksi maksutapa – Trustly, Zimpler tai Brite.

Pelitili avataan pay’n play -tyyliä hyödyntäen ensimmäisen talletuksen yhteydessä – pankkitunnistautumisen yhteydessä. Kun talletus on suoritettu, myös pelitili on avattu. Jatkossa pelitilille palataan pankkitunnusten avulla. Sähköpostia ja salasanaa ei tarvita kirjautumiseen.

Suomalaiset suosivat tätä kaavaa, koska se on paitsi tuttu myös turvallinen. Toimintaperiaate on samanlainen kuin esimerkiksi kirjautuessa johonkin suomalaiseen viranomaispalveluun. 

Trustly-maksupalvelu lanseearasi pay’n play -tyylin ensimmäisenä. Zimpler ja Brite ovat seuranneet perässä, ja viimeisimpänä markkinoille tullut suomalainen Trumo haastaa kilpailijoitaan.

Yhteenveto – Maksutavan valinta vaikuttaa pelikokemukseen

Maksutavan valinta on yksi tärkeimpiä huomioitavia asioita, kun rahapelejä ryhdytään pelaamaan netissä. Suomalaisten rahapelitottumukset ovat hyvin spesifejä. 

Maksutapa vaikuttaa erityisesti kotiutusten nopeuteen. Kotiutukset hoituvat nopeiten kryptoilla, e-lompakoilla ja verkkopankkisiirroilla. Raha on omalla tilillä minuuteissa näitä maksutapoja hyödyntämällä.

Valitse maksutapa, joka tukee omia tarpeitasi. Huomaa, että jos haluat lunastaa bonuksia, älä käytä nettilompakoita. Krypoilla pelaaminen onnistuu lähinnä EU:n ulkopuolelle lisensoiduilla kasinoilla – voitoista tulee tällöin veroseuraamuksia.